Remontti tulee yleensä ajankohtaiseksi viimeistään silloin, kun asunnossa on tehtävä putkiremontti, on tapahtunut vesivahinko, kylpyhuone ei miellytä visuaalisesti tai tekninen ikä on saavutettu. Moni myös miettii, että ennen asunnon myyntiä laitetaan tilat kuntoon. Ja toki voi käydä niin, että ei sitten halua asuntoa myydäkään, kun tilat on kunnossa. Säästyypä siinä samalla muuttovaiva ja uuden asunnon leimavero- ja muut kustannukset. Usein myös uuteen kotiin muuttaessa edellisen asukkaan laattavalinnat tai muut ratkaisut eivät miellytä omaa silmää. Myös pintojen merkittävä kuluminen tai vanhan kylpyhuoneen kehno toiminnallisuus houkuttelevat aloittamaan remontin. Teemme kaikenlaiset kylpyhuoneremontit ammattitaidolla pääkaupunkiseudun sekä koko Uudenmaan alueella. Kylpyhuoneremontin hinta-arviota pyytäessä ja niitä vertailtaessa keskenään on tärkeää pystyä vertaamaan tarjouksia ja niiden sisältöä keskenään. Me erittelemme tarkasti rakennus- putki- sekä sähkötyöt tarvikkeineen.
Kylppäriremontti on investointi, johon kannattaa panostaa suunnittelusta lähtien. Tällöin myös lopputuloksesta tulee paitsi toimiva ja pitkäikäinen, myös visuaalisesti miellyttävä. Luomme halutessasi ja tilan koko huomioiden kylpyhuoneesta jopa upean kotikylpylän, jossa koko tila on viimeistä yksityiskohtaa myöten toiveidesi mukainen. Jo pienillä valinnoilla, kuten laadukkailla materiaaleilla ja onnistuneilla valaistusratkaisuilla, saadaan kylpyhuoneeseen luotua haluttu tunnelma. Käytämme pääasiassa märkätilaremonteissa seinissä laatan alla
XPS-levyjä. XPS on homehtumaton, epäorgaaninen materiaali. Laatta- sekä kalustevalikoima on myymälässämme todella laaja.
Remonttimiehillämme on useiden vuosien kokemuksen kautta saavutettu ammattitaito märkätilaremonteissa. Lisäksi päivitämme osaamistamme materiaalivalmistajien säännöllisillä tuotekoulutuksilla. Meillä on pitkäaikaiset, luotettavat yhteistyökumppanit tarvittaviin putki- ja sähkötöihin, jonka ansiosta työt sujuvat aikataulussa. Asentajamme asuvat pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueella. Remontin putki- ja sähkötyöt tarvikkeineen kuuluvat hintaan sovittujen töiden osalta. Meillä on myös 300 m2 myymälä, jossa on satoja laattamalleja, kylpyhuonekalusteita, hanoja jne. Saunojakin on kuusi erilaista mallia esillä. Luottoluokituksemme on AAA.
Pitkä kokemus myös Älvsby-talon kylpyhuoneremontista. Muovimatoista muutos laattapintoihin.
Märkätilaremontti alkaa kartoituskäynnistä asiakkaan luona. Käynnin aikana selvitetään asiakkaan toiveet remontille ja tulevan remontin laajuus. Pintamateriaaleja löytyy runsaasti, joten esimerkiksi laattojen ja kalusteiden lopullinen valinta on usein helpointa tehdä myymälässämme. Asiakkaamme voi tilata pintamateriaalit halutessaan myös muualta, asennamme ne remontin yhteydessä.
Vaihtoehtoisesti saat alustavan remonttitarjouksen etänä, www.etaremontti.fi
Etenemme avaimet käteen -remonteissa pääpiirteittäin seuraavalla tavalla:
1. Kohteeseen tutustuminen paikan päällä (30-60 min)
2. Suunnittelu ja tarjouksen tekeminen perustietojen pohjalta
3. Suunnitelmien läpikäyminen ja tarkentaminen myymälässä isolta 3D-näytöltä
4. Sopimuksen tekeminen sekä remontin aloitusajasta ja kestoajasta sopiminen
5. Yhteydenpito tarvittaessa isännöitsijään ja tarkastusajankohtien sopiminen taloyhtiöissä
6. Remontin eteneminen aikataulun mukaisesti
7. Valmiin työn luovuttaminen
8. Kuvallisen ja kirjallisen remonttipöytäkirjan toimittaminen remontin jälkeen
Katso remontin raportointi / dokumentointi täältä.
Remontit voidaan hoitaa myös rahoituksella. Silloin rahoitussopimuksen solmimisajankohta on samalla remontin maksuvuosi. Tämä helpottaa kotitalousvähennyksen laskemista ja hakemista.
Remontin voi vähentää edellisen vuoden verotuksesta, mikäli rahoitussopimus on tehty ennen vuodenvaihdetta ja remontti toteutetaan seuraavan vuoden puolella. Esimerkiksi kun rahoitussopimus tehdään valmiiksi joulukuussa 2022 ja remontti toteutetaan helmikuussa 2023, haetaan kotitalousvähennys vuoden 2022 verotuksesta. Rahoitusyhtiöltä tulee lasku remontista sen jälkeen, kun remontti on valmistunut. Lue lisää Rahoitus-sivulta. https://www.laattabest.com/rahoitus/
Asbestikartoitus kylpyhuoneremontin tilaajalle veloituksetta.
Tutustu toteutuneisiin kohteisiin kohdasta referenssit tai tästä linkistä
Miten löytyy hyvä remonttifirma? TM-Rakennusmaailmasta linkki:
https://rakennusmaailma.fi/miten-loytyy-hyva-remonttifirma-nain-se-onnistuu/